tiistai 15. lokakuuta 2013

Anonymous Artwork


Galleria Huuto Jätkäsaari 1:ssä,
2.-13.10.2013










(blogiteksti koostuu kolmesta Huudon jäsenistölle lähetetystä, näyttelyn järjestämiseen liittyvästä sähköpostista. Nämä toimivat sekä lehdistötiedotteena, näyttelykritiikkinä, että kuvauksena Huudon kokoisen - ei ihan kiinteän pienen, muttei aivan hahmottoman laajankaan - taiteilijayhteisön toiminnasta.)


Date: Wed, 28 Aug 2013 19:03:35 +0300
Subject: Fwd: Anonymous Artwork - osallistumiskutsu erikoisnäyttelyyn

Hei Huutolaiset!

Huudon Jätkäsaaren gallerian näyttelykalenteriin on jäänyt tälle syksylle kahden viikon aukko 2.-13.lokakuuta. Tätä kutsumme nyt jäsenistömme paikkaamaan.

Anonymous Artwork - näyttelyn idea on, että osallistujat tuovat työhuoneeltaan teoksen tai teoksen osan, valmiin tai keskenjääneen, materiaalikokeilun tai jotakin mitä eivät kehtaisi koskaan omissa nimissään pistää esille, mutta tulipa tehtyä. Näistä rakennetaan yhteisnäyttely/kokonaisinstallaatio.

Näyttelystä lähetetään kutsarit, mutta ei lehdistötiedotetta. Näyttelyyn osallistuneitten taiteilijoiden nimet mainitaan, mutta ei yksilöidä mikä teos tai teoksen osa on keneltäkin lähtöisin.

Osallistumisen ehdot:
- osallistua täytyy myös näyttelyvuokraan, joka arvioitiin olevan noin 40€/nenä. Mitä enemmän osallistuijia, sen pienempi summa per taiteilija.
- osallistujien tulee roudata osallistumismateriaalinsa paikan päälle ja sieltä pois.

Osallistumisen edut:
- voit pistää lopultakin näyttelyyn esille sen jonkin jutun työhuoneeltasi.
- voit hauskalla tavallla tavalla auttaa taiteilijayhteisöäsi selviämään kiperästä aukosta näyttelykalenterissa.
- voit pistää syksyn apurahahakemuksiin kohtaan työsuunnitelma, tulevat näyttelyt: "Anonymous Artwork" Galleria Huuto Jätkäsaari. 



Näyttelyn ripustusvetäjinä toimivat Ilona Valkonen ja Kalle Turakka Purhonen. Kaikki muutkin ripustajat ovat tervetulleita visioimaan ja proppaamaan. Mikäli tuot jotain teknologiaa vaativaa, niin ripustamiseen osallistuminen on toivottavaakin. 

Jos ajatus houkuttaa, niin ilmoittaudu samantien vastausviestillä: kutsukortit menevät reilun viikon sisällä painoon ja nimiä kaivataan kutsariin. Jos emmit, niin näyttelyyn voi osallistua viimemetreilläkin, täydellinen nimilista tulee sitten muihin materiaaleihin.

Terveisin,

Anonymous Artwork -näyttelytyöryhmä


Hei kaikki 43 anonyymiä,


Meitä on siis monta ja parin päivän pituisen ripustusjakson rullamiseksi kyselisimme joitain esitietoja. 
Jos tiedät jo minkälaisella panostuksella olet osallistumassa, niin lähetä siitä pieni kuvaus. 
Koska käytössämme on vain toinen Jätkäsaaren gallerioista ja haluaisimme välttää tavallista ahdasta ryhmänäyttelyä, määrittele myös seuraava:

Ripustetaanko teoksesi/osallistumismateriaalisi:

A) itsenäisesti, erilliseksi teokseksi
B) sen voi ripustaa kollaasimaisesti, esim maalauksen kiinni toiseen maalaukseen, veistoksen kiinteään vuorovaikutukseen toisen teoksen kanssa, esim voimakkaan taustan kanssa.
C) materiaalia voi käyttää täysin vapaasti

Näyttelytyöryhmä haluaa rohkaista osallistujia B ja C -vaihtoehtoon, mutta koska kaikki osallistuvat myös vuokraan eikä kenenkään teoksia saa vääristellä vasten tahtoa, niin vaihtoehto A on myös täysin mahdollinen. Osallistujia vain on paljon ja tilaa vähän, joten tietty kollaasimaisuus, kokonaisinstallaatiomaisuus ja voimakas vuorovaikutus näyttelyn muiden teosten kanssa lie kuitenkin loppuvaikutelma. Ja kaikkea näyttelyyn osallistuvaa materiaalia kohdellaan kunnioituksella ja mahdollisimman tasapuolisesti, eikä mitään käytetä pelkkänä piironginpönkkänä.


Teokset/osallistumismateriaalit olisi hyvä toimittaa sunnuntaina 29.9. gallerian sulkeutumisajan jälkeen tai viimeistään maanantai-aamuna. Laita viestiä jos pääset tuomaan vasta kovin myöhään.

Ripustusryhmäläisyydestä olivat kiinnostuneet Kalle ja Ilonan lisäksi muistaaksemme ainakin Kaarina Haka ja Oula Salokannel. Kaikki yhä tervetuloa.

Ripustusaikataulu on kai sellainen, että maanantaina levitetään teokset tilaan, pohditaan ja pyöritellään, illan myötä aletaan ripustamaan. Tiistaina jatketaan avajaisiin asti.

Vastatkaa ja kysykää,

A.A.-näyttelytyöryhmä





Hei vielä kaikki,

Anonymous Artwork päättynee tulevana sunnuntaina 13. päivä. Näyttely loppuu klo 17:00 ja sen jälkeen olisi hyvä osallistujien noutaa teoksensa pois. Jos et pääse mitenkään hakemaan omaasi tuolloin, niin värvää joku tuttu hoitamaan homma. 

Itsekin haen tuolloin omani pois, mutta nyt residenssileskenä en voi  jäädä venailemaan ja lopuksi sulkemaan ovia, kun on nuoriso kotona keskenään. Eli pitäisi sopia, että kuka lopulta sammuttaa valot ja sulkee ovet, ja tämä henkilö myös määrittää, että mihinkä mennessä työt tulee noutaa pois.

Näyttelystä vielä, että tuli ihan jees. Oltiin ehkä ajateltu jotain kreisimpää, mutta rutiini on kai ripustaa sillälailla siististi, selkeästi, tavallisesti, että vaatii erillisiä ponnistuksia toimia tätä vastoin. Ja kun aikaa oli ne pari päivää ja paljon kamaa, niin ensimmäinen menee siihen, että saadaan ylipäätänsä jokin näkemys ja toisen päivän aamuna on jo hiljalleen pakko alkaa naputtelemaan paikoilleen, että ollaan avajaisiin mennessä valmiita.
Mutta ei, että olisi jäänyt jotenkin erityisen tyytymätön maku. Hyvä kun saatiin tällainen luova ratkaisu näyttelykalendiaariseen ongelmaan. Kiitos kaikille osallistumisesta.

Facebookissa Aargh!in ryhmässä on kuvia näyttelystä, jos joku haluaa jotain kuvaa itselleen niin laittakaa viestiä. Muistakaa maksaa ne osallistumismaksut. Tulevan viikonlopun valvomiset on kai (?) aika reilassa. Sunnuntaille oli jotain kirppari-huhujakin, mutta en tiedä suunnitelmista tarkemmin, niin en ala niitä tässä mainostaan.

OK,

Arogantus Antwork




2 kommenttia:

  1. Myymme Iqos-tikkuja HEETS -tuotteita irtotavarana jatkuvasti
    Yritys " ТОВ СТИКХИТС КОМ " myy tukkumyyntipakkauksia HEETS jatkuvasti! Saatavana olevat tupakkatuotteet Ukrainan markkinoille valmisteverolla (7 makua), Kazakstanin markkinoille ilman valmisteveroa (7 makua), Venäjän markkinoille ilman valmisteveroa (11 makua).
    Stik Heets Iqosin makuvalikoima tyydyttää jokaisen asiakkaan:
    Heets Silver Selection – se on yksinkertainen, kevyt sekoitus valitun tupakkaseoksen makua.
    Heets Bronze Label – upouusi sekoitus, tupakan maku, - yhdistetään hienovaraisesti kaakaoon ja kuivattuihin hedelmiin.
    Sticks Purple Label – tämä on rohkea yhdistelmä unohtumatonta makua ja rikasta aromia.
    Tupakkakeppi Heets varten IQOS Amber Label - tämä on mielenkiintoinen yhdistelmä tiukkoja klassikoita.
    Heets Green Zing – tämä on oikea kevään tuoksu.
    Heets Turquoise Label – Mentoolijäähdytyksien yhdistelmä.
    Heets varten IQOS Yellow Label –Valitun tupakan tuoksu sekoittuu kevyisiin mausteisiin muistiinpanoihin.
    (UUTUUS) Heets Glaze Heets — pehmeä ja tuoksuva. Herkullinen sekoitus tuoreita mausteita ja aromaattisia yrttejä.
    (UUTUUS) Heets Noor Heets — lämmin ja sitrushedelmä. Tyylikäs tupakkaseos, jossa on lämmin pähkinämaku ja herkät sitrushedelmien ja hedelmäiset muistiinpanot.
    (UUTUUS) Heets Apricity Heets — rikas ja kermainen. Tupakka sekoittuu puumaisiin ja makeisiin hedelmäisiin muistiinpanoihin.
    (UUTUUS) Yogen Heets — Aromaattiset nuotit: tuore kukka.
    Lisäksi on olemassa laitteita IQOS 3.0 multi (4 väriä) ja IQOS 3.0 duo (5 väriä).
    Lähetämme koko Ukrainan minkä tahansa kuljetusyhtiön kanssa, samoin kuin kuljetusyhtiön "DHL EXPRESS AVIA" lähettämät laivat Ukrainasta lähelle ja kaukaa ulkomaille.
    Kirjoittaa - Telegram - StickHeetsUkraine
    Hyväksymme puhelut ja tilaukset - Telegram +447384477840 Andrew,
    Koko valikoima stik.net.ua-sivustossa

    VastaaPoista