perjantai 19. lokakuuta 2012

Henni Alftan: SÉRIE NOIRE


Helsingissä v. 1979 syntyneellä, vuodesta 1998 Ranskassa asuneella Henni Alftanilla on Huudon Viiskulman Galleriassa hieno maalausnäyttely. Näyttelytiedotteessa hän määrittelee tekemistään mm. näin: 

"Minua kiinnostaa kuvan ilmestyminen eli sen suhde esineeseen, materiaaliin ja tekniikkaan joka sen ruumiillistaa ja tekee näkyväksi."

"Minua on aina kiinnostanut enemmän analyyttinen kuin intuitiivinen lähestyminen maalaustaiteeseen."

 "Maalausteni aiheena on yhtä lailla niiden tekniikka, maalaustaide ja sen historia kuin se mitä ne esittävät. Yritän tehdä jokaisesta teoksestani kriittisen kuvan itsestään, siitä mitä se on. "

Näyttelytiedotteen teksti on vaikea laji. Henni Alftan kuitenkin paitsi maalaa kiinnostavasti, myös sanallistaa tekemisensä taitavasti.  On kutkuttavaa, että teoreettinen lähestymistapa voi tuottaa näin toimivia sanan ja kuvan yhdistelmiä. 
Näyttely on auki Viiskulmassa vielä sunnuntaihin asti, seuraavaksi Alftanin töitä on Suomessa esillä "Nykyajan raunioilla"-näyttelyssä Tampereella Valokuvakeskus Nykyajassa 8.11.-9.12. 2012 johon on tulossa valokuvasarja "Interior".
Lisää taiteilijan työskentelystä tässä sähköpostimuodossa toteutuneessa haastattelussa:

– Niinkuin näyttelytiedottessakin mainitset, maalaminen itsessään tuntuu olevan todella tärkeää. Mitä kuvalliset teemat työskentelyssäsi edustavat? 

– Määrittelisin taiteellisen työni nimenomaan kertomalla että minä teen kuvia. En ainoastaan maalaa vaan käytän myös muita tekniikoita. Töitäni yhdistää kiinnostus siihen suhteeseen joka kuvalla on materiaaliinsa ja tekniikkaansa. Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä mitä kuva esittää. Esimerkiksi "Série noire"-näyttelyssä oli viitauksia taidehistoriaan; Pyhä Tuomas, meduusa, tai Stranger in the Night joka muistuttaa Zurbaranin Franciscus Assisilaista. Tai saatan tulkita kirjaimellisesti maalauksen perusluonnetta, kuten peittävyyttä; jotain jää aina piiloon. Tämä näkyy selkeimmin sellaisissa töissä kuin Peeping Tom tai The Invisible Man. Tämä ei tietenkään estä minua samanaikaisesti kertomasta omia tarinoitani kuvillani. Pidän siitä että töillä on useita luku-ulottuvuuksia.

Epäilevä Tuomas, 2011, öljy kankaalle, 33 x 24 cm


Peeping Tom, 2012, öljy kankaalle, 38 x 46 cm



– Joo, tämä olikin yksi kysymys, joka tuli mieleen selaillessa portfoliotasi: Mitä kaikkea kuvan tekeminen voi olla?  Mitä/mikä kuva on sinulle?

– Minulle kuva on, yleensä kaksiuloitteinen, esine tai asia joka esittää/jossa tunnistamme jotain itsensä ulkopuolista asiaa. Ehkä juuri tunnistaminen on minulle se mielenkiintoinen asia. Ihmisellä on uskomaton kyky tunnistaa asioita hyvinkin pelkistetyistä kuvista kuten esim. tikku-ukoista. Vanhemmat veistokseni käsittelivät tätä enemmänkin, ja olivat kuin pictogrammi-kuvia tilassa. Aapismaisen yksikertaisilla kuvilla on kyky näyttää ja nimetä yhtäaikaisesti.


– Kuinka paljon luonnostelet tai versioit kutakin maalausta? Tätä tekee mieli kysyä, koska maalamisen jälki vaikuttaa tavallaan hyvin määrätietoiselta: tietoiselta ja taitavalta samaan aikaan, mutta se onnistuu kuitenkin pysymään avoimena ja herkkänäkin. 

– Teen tarkat luonnokset maalauksistani. Luonnokset on rakennettu ajatellen nimenomaan sitä miten voin ne tulkita maalauksena. Tietenkin muutoksia tapahtuu maalatessa, mutta olen todennut jos työ ei ole "hyvä kuva" jo luonnoksena ei se tule olemaan sitä maalauksenakaan. Myöskään maalaustapani ei siedä montaakaan virheen korjausta. Aloitettuja kankaita menee roskiin paljon. Mutta saman luonnoksen pohjalta en tee eri versioita.


Stranger in the Night, 2011, öljy kankaalle, 100 x 81
–  Tarkkailu, pelkistäminen, tunnistaminen: silti jokin vierauden ja ulkopuolisuuden tunnekin - tällaisia assosiaatioita kuva-aiheet minulle herättävät. Maalauksen liikken rytmi,  jäljet ja materiaalisuus taas tuovat lähemmäs, tunnusteluetäisyydelle. Onko kuva väistämättä aina jotain, joka on etäällä?

– Olen aina pitänyt yksinkertaisia fyysisiä totuuksia poettisina ja kauniina. Yksi niistä on se että jotta voisimme nähdä kuvan, täytyy sen ensin materialisoitua, jos ei esineeksi niin ainakin valoksi ja varjoksi. Englanninkielessä on suuri etu sillä että siinä on kaksi sanaa kuvalle; image ja picture. Image voi tarkoittaa myös mentaalista kuvaa mutta picture on nähtävä kuva. Minua kiinostaa se jälkimmäinen enemmän sillä se on taiteilijan kentällä. Se materiaali, tekniikka ja konteksti missä kuva on on merkitystä luovaa, erityisesti tänä päivänä, halusimme tai emme. En usko että kuva on suinkaan aina etäällä. Mielestäni yksi kiinnostavimpia puolia maalauksessa on nimen omaan se affektiivinen vaikutus mikä maalauksella usein on. Myös tätä olen halunnut yrittää analysoida ja ymmärtää ja siksi ottaa siihen tarkasteluetäisyyttä.


– Työskentelet monipuolisesti käyttäen kuvanveistoa, installaatioita, maalausta, valokuvaa: jaksottuvatko ne työskentelyssäsi vait teetkö kaikkia rinnakkain? Miten eri työskentelytavat vaikuttavat toisiinsa?

– Minulla on aina päällekäin vähintään kaksi projektia. Jos ei yksi edisty niin työstän sitä toista. Maalaus vie kuitenkin suurimman ajan.
Yritän kuitenkin rajoittaa projektien päällekkäisyyksiä. Ideoita on aina liikaa, aikaa niihin paneutumiseen liian vähän. Projektit syntyvät aina suhteessa niiden toteutustekniikkaan joten se rajaa alueen. 


– Öljyväri kankaalle näyttäisi olevan maalaustesi pääasiallinen tekniikka, veistoksissa taas on usein materiaalina kipsi, vaikka sitten polyuretaanin kaverina. Onko materiaalien klassisuudella sinulle sisällöllistä merkitystä?

– Kyllä. Silloin kun kysymyksessä on klassinen materiaali.Kuvanveistossa käytin polyuretaania rakenteessa silloin kuin minua oikeastaan kiinnosti vain pinta. Sittemmin olen siirtynyt käyttämään paperia jolloin on enää kirjaimellisesti vain pintaa. 


Näkymätön mies, 2011, öljy kankaalle, 41 x 33 cm 


 Erityisesti öljymaalaus kankaalle on tavallaan se taideteoksen arkkityyppi; jos Aku Ankassa on taideteos se on mitä todennäköisimmin keskikokoinen öljyvärimaalaus kankaalle. Juuri nämä ja kaikki taidemaalari-kliseet tekevät 2000-luvulla maalaamisesta vaikeata, tai ainakin minulle se oli ongelma. Kunnes tajusin että juuri se tekee maalaamisesta minulle erityisen kiinnostavaa. 


Henni Alftania haastetteli Hanna Saarikoski

linkkejä: Harri Mäcklin kritiikki Helsingin sanomissa
              Alftanin kotisivut 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti